Sivut

maanantai 18. marraskuuta 2013

Kuoman logo

Osallistuin Keudan oppilaskunta Kuoman logokilpailuun ja voitin kilpailun! Liityin Kuoman hallitukseen yleiskokouksessa, missä uusi logokin julkistettiin.


lauantai 2. marraskuuta 2013

Viikko 38, työharjoittelu 2013


Hauvat saa vähän karvoja turkkiinsa.


Tein syksyllä 2013 neljän viikon mittaisen työharjoittelun Tuusulan kennelkerholla muutaman luokkatoverini kanssa. Saimme työstettäväksi neljä tarvikekonttia. Aiheena oli luonnollisesti koirat, muuten saimme vapaat kädet.

Käytin inspiraationa puugrafiikan työtäni, jossa tein yksinkertaisia kissa hahmoja. Keskityin yksinkertaisen kuvan suunnitteluun, koska maalausaikaa meillä oli vain rajallisesti. Otin huomioon myös mahdolliset työskentelyä hidastavat tekijät ja mahdolliset ongelmat. Maalasin kuitenkin ensimmäistä kertaa isolle pinnalle, aivan uusilla maaleilla ja vielä ulkona.

Täältä löytyy kokonaisuudessaan työharjoittelupäiväkirjani.



Viikko 39 - Työharjoittelu 2013

Pyörittelin päässäni erilaisia kuvaideoita, pitäytyen kuitenkin yksinkertaisessa kuvan tekemisessä. Tein suunnitelmia muunmuassa agility- ja toimistokonttiin. Päädyin lopulta agility aiheisen kuvan tekemiseen.

Mietin erilaisia väriyhdistelmiä ja sitä, miten voisin pärjätä mahdollisimman pienellä väripaletilla. Se oli aika haastavaa, koska meillä oli valittavana noin kolme väriä, per maalari. Käytin suunnitelmissani hyväksi muiden valitsemia värejä, mikä helpotti paljon. Päätimme myös sekoitella värejä kasvattaaksemme väripalettia. Värien sekoittaminen vähän epäilytti, saisimmeko tasaisia värejä käsin sekoittamalla?




30.9. Maanantai, työharjoittelu 2013

Aloitimme ensimmäisen työharjoittelupäivän koululla, pitämällä lopullisen palaverin värien valinnasta. Palaveroimme myös luokanohjaajamme Timon kanssa.

1.10. TIISTAI


Tiistai meni konttia ruuduttaessa. Ruudutuksen tekeminen oli yllättävän haastavaa niin isolle pinnalle. Meillä ei myöskään ollut mukana mitään pitkää viivoitinta, joten käytin tähän tarkoitukseen laudan palaa. Luova ajattelu auttaa aina.





2.10. Keskiviikko, Työharjoittelu 2013

Aamulla aloitin luonnoksen siirtämisen seinälle. Siinä meni yllättävän paljon aikaa. Välillä piti laskeutua tikkailta ja katsoa kauempaa, miltä luonnos näytti seinällä. Kumia tuli käytettyä paljon!

3.10. TORSTAI


Luonnos on seinässä, mutta maaleja meillä ei vielä ollut. Noora ja Annele kävivät ostamassa maalit ja muut tarvikkeet kennelin toimitusjohtajan kanssa.


Kärpänen oli jäänyt jumiin.
Luonnoksen siirtoa seinään.


4.10. Perjantai, Työharjoittelu 2013

Pääsimme viimein maalaamaan! Sääkin oli lämmin ja aurinkoinen. Ennen maalaamisen aloittamista rapsuttelin irtoilevia maaleja metalliharjalla. Sitten putsasin seinän kostealla rätillä.

Minun konttiini aurinko ei paistanut, joten maalaaminen oli helppoa. Aloitin maalaamisen ylhäältä, keltaisista säteistä. Keltainen oli todella ohut ja kuultava väri, joten sitä saa maalata monta kerrosta.



7.10. Maanantai, Työharjoittelu 2013

Luokanohjaajamme Timo kävi kennelillä katsomassa miten meidän työt edistyivät. Sain häneltä vinkin ottaa kuvat repeilevistä maaleista. On hyvä olla kuvia pohjamaalauksen kunnosta, jos kuva vaikka lähtee repeilemään myöhemmin näistä kohdista.

Halkeilua.
Taustalla muiden töitä.


8.10. Tiistai, Työharjoittelu 2013

Pieni sade yllätti meidät kesken maalaamisen. Ajattelimme ettei pieni sade mitään haittaa, mutta sade sitten yltyikin ja jouduimme lopettelemaan. Ennen lähtöä otin vielä muistutuskuvan, etten unohda maalata kolmatta kerrosta yhteen oranssiin säteeseen.

Se alkaakin jo näyttää seinämaalaukselta!

Luonnos kastui.
Tuosta säteestä jäi maalamatta kolmas kerros!


9.10. Keskiviikko, Työharjoittelu 2013

Sadepäivä eli tauko maalaamisesta. Tauko tulikin tarpeeseen, paikat olivat aivan jumissa ja kova väsymys. Lepopäivä, jees!

10.10. TORSTAI


Paikkailupäiväksi meni. Noh, tekevälle sattuu ja ainakin tuli opittua kantapään kautta, ettei sateessa maalailla! Onneksi tämä vahinko oli helposti korjattavissa.


 

11.10. Perjantai, Työharjoittelu 2013

Pienempien väripintojen maalaminen veikin paljon aikaa. Varsinkin kun halusin olla rajoissa niin tarkka, selkeät erot eri väripinnoilla.

Auringonpaiste vaikeutti iltapäivästä maalaamista. Valo häikäisi seinän pinnasta, niin ettei nähnyt mistä oli maalannut. Maali myös kuivui todella nopeasti.

Varjossa on hyvä maalata.

Aurinko häikäisee ja vaikeuttaa maalaamista.

13.10. Sunnuntai, Työharjoittelu 2013

Minun piti jo eilen käydä maalaamassa hyvien säiden kunniaksi, mutta olin niin rättiväsynyt viime viikon maalausrupeamasta, että jäi sunnuntaille. Töistämme kiinnostunut avopuolisoni halusi myös tulla mukaan ihmettelemään. En tänään kuitenkaan ajatellut kauan viipyä, kunhan vähän saa työtä eteenpäin.

Paikkailin vähän taustassa olevia aukkoja, joita en viime viikolla huomannut auringon takia. 
Maalasin ensimmäisen kerroksen pieneen koiraan, jotta ensi viikolla ehdin maalata viimeiset kerrokset.

 

14.10. Maanantai, Työharjoittelu 2013

Tämä päivä menikin vain uusien kerroksien maalaamisessa.

15.10. TIISTAI


Pyydystin vahingossa Annelen iloksi tänään ampiaisen maalipurkkiini. Pzzzt, plump! Sinne lensi ja upposi. Henki siltä piti ottaa, ei näyttänyt kauhean terveeltä kun sen otti sieltä maalipurkista pois. Ei sitä viitsinyt jättää kitumaan.

Aamupäivästä maalailin vielä viimeisiä kerroksia koiriin, taivaaseen ja kukkuloihinkin. Jouduin myös maalata vähän vielä etualan maatakin, koska siinä oli pieniä valumia vaaleammista kukkuloista, vaikka en niitä maalannutkaan sateisilla ilmoilla. Kostean ilman takia ovat tainneet kuivua vähän hitaasti. Keltaiset osioiden oranssit valumajämät maalasin vasta tänään piiloon.

Aloitin yksityiskohtien maalaamisen maahan ja puskiin, ihan vapaalla kädellä. Oli kyllä vapauttavaa ja kivaa maalata vapaalla kädellä rennosti. Jouduin lopetella maalaamisen varpaiden jäätymisen takia.  Minulla oli todella huonot työkengät säitä ajatellen, tennarit. Heitin viime talvena pois rikkinäisiä syys- ja talvikenkiä. Tähän tarkoitukseen ne olisivat käyneet mainiosti.

 

16.10. Keskiviikko, työharjoittelu 2013

Tänään oli Keski-Uudenmaan haastattelu kennelkerhon 40-vuotispäivästä ja meidän seinämaalauksista. Minä, Annele ja Noora osallistuimme haastatteluun, Helinä ei ikävä kyllä päässyt osallistumaan.
Haastattelu hoitui nopeasti ja valokuvaus vieläkin nopeammin. Koko homma oli ohi tunnissa. Ulkona oli todella kylmä ja jouduimme odotella ilmojen lämpenemistä kello 11 asti. Istuskelimme ja juttelimme niitä näitä toimistokontissa, nykyisessä Mäykky-kontissa. Kontti nimettiin Annelen mäyräkoiramaalauksen mukaan.

Otin aamulla lämpömittarin kotoa mukaan, jonka sijoitin ulos aurinkoon. Siitä 
pystyimme seurailemaan kuinka lämmintä ulkona oli. Lähdimme aloittelemaan maalaamista kun lämpöä oli yli + 5 astetta.

Kun olin saanut kuvani valmiiksi, minua alkoi todenteolla häiritsemään se, ettei koirissa ollut ääri-viivoja eikä mitään yksityiskohtia. Ne maastoutuvat nyt aivan liikaa taustaan ja maa tuntuu olevan kuvassa pääosassa. Joutunen siis säiden sen salliessa tulemaan vielä viimeistelemään kuvaa. Kuva on nyt kuitenkin edes valmiin näköinen (ehkä muiden silmissä), joten ei haittaa vaikka viimeistelyä joutuisi odottamaan kevääseen.

 

20.10. Sunnuntai, työharjoittelu 2013

Tämän päivän Keski-Uusimaassa oli kennelkerhon 40-vuotis juttu painettuna. Sivussa aika pieni juttu meidän maalausprojektista. Minun työni ei päässyt mihinkään kuvaan mukaan, harmi. Olisi ollut hieno saada kuva työstään Keski-Uusimaahan.

Tein tänään suunnitelman, millaisia lisäyksiä teen maalaukseeni jos pääsen vielä maalaamaan työharjoittelun aikana. Sitten odotellaan vain poutapäivää!

Pitänee lainata äidiltä tuota lehteä (jos vielä löytyy) ja ottaa kuvia siitä jutusta tähän..

25.10. Perjantai, työharjoittelu 2013

Timo kävi tänään katsomassa osittain valmiita töitämme. Minä menin kennelille vasta päivällä epävakaan sään takia. Aamulla nimittäin satoi vielä vettä. En halunnut toistaa uudestaan samaa virhettä ja maalata sateisella kelillä. Onneksi loppupäivä oli poutaa.

Innostuin karvoituksen maalaamisesta niin paljon, että poikkesin luonnoksestani, mikä osoittautuikin virheeksi. En tykännyt tekemästäni muutoksesta ja jouduin korjaamaan sen. Se vei kallisarvoista maalaamisaikaa ja maalasinkin iltaan asti aikamoisella vauhdilla. En ole täysin tyytyväinen ison koiran turkkiin. Päätin kuitenkin, että nyt se on valmis. Olin täysin tyytyväinen tai en. Aina ei voi olla täysi perfektionisti, se oli tämän työn opetus. Ja asiakas on tyytyväinen, sehän on aina pääasia!

VIIMEIN VALMIS! JEE!!

 


perjantai 13. syyskuuta 2013

Puun nakertelua

Ah, taas päästiin nakertelemaan puulaattoja. Tällä kertaa halusin tehdä vähän leimasimen tapaisia laattoja. Aiheena yllättäen kissat ja mallina meidän Aamu karvapallero.

 



torstai 28. maaliskuuta 2013

Solarigrafian taikaa

Kokeilimme koulussa solarigrafia kuvaamista neulasilmäkameroilla. Lopputulos oli aika hauska, kun skannatessa painona olleen lehden tekstitkin sitten päättivät tulla kuvaan mukaan. Ah tätä vahinkojen ihanuutta!

Tästähän saa uuden ja jännän harrastuksen. Vähän erilaista valokuvaamista.

Raju riita.
Solarigrafia.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Ah, puugrafiikkaa!

Vielä vähän keskeneräinen työ. Silmien luonnosteluprojekti meneillään, jotta saan tehtyä tämän työn loppuun.


Toinen testivedos.
Puugrafiikka.

Aamun iltapäiväunet

Kissan piirtäminen ollut kovin haastavaa, mutta viimein keksin, että nukkuvaa kissaahan sitä kannattaa piirtää! Kissan anatomiaan tutustumista.

Korvista huomaa, että eihän se edes nuku. Tarkkaan kuunteli
mitä siellä selän takana tapahtuu.

Kaksi elävää mallia

Tässä muutamia tuoreempia töitä, parin viikon takaisia.

Elävän mallin kuvanveistotyöni. Malli ei ollut paikalla enään niin
otin vapauden tehdä vähän omanlaisen viimeistelyn työlle.
 
Havainnosta piirtämisen tunnin elävän mallin työ. Aikaa tämän
tekemiseen oli noin puolitoista tuntia.

Visuart 2012

Kansanopistolinjan päätteeksi oli näyttely. Jokainen suunnitteli oman julisteen ja kutsun näyttelylle. Aika kiireessä tuli tehtyä nämä, mutta olin kyllä oikein tyytyväinen lopputulokseen. Keudan logo jäi piiloon, mikä oli kyllä iso miinus. Nämä ei kuitenkaan mennyt kuin tuttavien nähtäväksi, joten annoin itselleni vähän armoa, mikä on harvinaista.

Juliste.

Kutsu, etupuoli.

Kutsu, takapuoli.

Glorian koti harjoitus

Glorian koti -lehdelle suunniteltu uusi ilme kanteen. Kuva ja tekstit olivat valmiina, sommittelu, värit ja muut asiat jäivät sitten itselleen päätettäväksi.



Logo harjoitus

Tehtävänä oli ensin etsiä omasta mielestään huono logo ja suunnitella tilalle uusi. Ähtärin eläinpuistolla oli lähtökohtaisesti hyvä idea logossaan, joten jatkoin saman idean parissa, mutta tein vähän siistimmän version logosta.

Luonto inspiroi

Viime syksynä saimme ensimmäisen suuremman tehtävän. Siinä oli ideana yhdistää kolmen eri kurssin osaaminen; valokuvaus, piirustus ja maalaus. Tehtävän lopuksi oli loppuarviointi, jossa piti olla itse työn lisäksi mukana luonnoksia.

Yhdistin kaikkia tekniikoita työssäni, vaikka se ei ollut pakollista. Valokuvauksen olisi voinut liittää tehtävään pelkillä inspiraatio kuvilla. Eri tekniikoiden sekoittaminen kuitenkin houkutteli ja vei täysin mukanaan. Inspiraation tehtävään sain löytämästäni hassusta männystä.



Havainnointia käsin ja silmin

Käsivarapiirustuksen tunnilla oli hauska tehtävä. Ensin saimme valita piirrettävän esineen liinan alta vain käsihavainnon perusteella. Kun tämä esine oli piirretty ilman näköhavaintoa, seuraavaksi sama esine piirrettiin näköhavainnosta.

Ylhäällä ilman näköhavaintoa, alhaalla havainnosta piirretty.

Arkiston aarteita

Löysinpä kuvan viisi vuotta vanhasta syntymäpäiväkortista, jonka tein avopuolisolleni.


Kortteja olen jaksanut väkertää aina.

Joulukortti projekti 2010

Muutama vuosi takaperin tein avopuolisoni avustuksella hienot 3D joulukortit! Tökkäämällä tulitikkuaskia alhaalta, esiin tulivat meidän naamat. Pidemmälle tökittäessä esiin tuli myös alusvaatteet, heh heh.





torstai 21. maaliskuuta 2013

Elävä malli 2011

Kävin Pekka Halosen akatemiassa kansanopistolinjan 2011-2012.

Anteeksi huono kuvanlaatu.

Vanhoja valokuvia

Olen harrastanut valokuvausta noin kahdeksan vuotta. Välillä ahkerammin, joskus vähemmän. Viime aikoina järjestelmäkameralla valokuvaaminen on jäänyt vähemmälle, mikä vähän harmittaa. Kesällä pitää taas tutustua vanhaan intohimooni ja kantaa järkkäriä mukana, minne ikinä menenkin.

Luontokuvaus on lähellä sydäntäni.

Bändien kuvailua en ole paljoa harrastanut, mutta festareille
on ollut aina pakko ottaa järjestelmäkamera mukaan.
Festareilta saa hyviä tilannekuvia!

Eläimet ovat yksi suosikki kuvauskohteeni. Haastavaa, mutta palkitsevaa.

Sininen unelma.

Hämyinen aamu.

Vesivärien tanssi. Kännykkäkuva, otettu iPhonella. Viime aikoina
on tullut valokuvailtua aika paljon kännykällä, silloin kun ei ole
järjestelmäkameraa mukana.